Espoo

06.11.2018

Espoo (ruots. Esbo) on kaupunki Uudellamaalla, Helsingin metropolialueella, Suomenlahden rannalla. Sen naapurikunnat ovat Vihti ja Nurmijärvi pohjoisessa, Vantaa ja Helsinki idässä, Kirkkonummi lännessä sekä Kauniainen Espoon sisällä. Espoon väkiluku on 282 293 (30. syyskuuta 2018) Sen pinta-ala on 528,03 km² (1. tammikuuta 2018), josta 312,29 km² on maata, 17,94 km² sisävesiä ja loput 197,80 km² merta. Espoo on osa neljän kaupungin muodostamaa pääkaupunkiseutua, jonka kunnilla on laissa säädettyinä yhteistoimintavelvoitteina jätehuolto ja joukkoliikenne. HSY vastaa alueen jäte- ja vesihuollosta ja HSL joukkoliikenteestä. Laajempaan Helsingin seudun metropolialueeseen kuuluu Espoon lisäksi 13 Uudenmaan kuntaa. Espoon kaupunkirakenne on vahvasti sidoksissa Helsinkiin ja muihin ympäröiviin kuntiin. Lähes sen koko väestö asuu Helsingin keskustaajaman alueella.

Espoo on väkiluvultaan Suomen toiseksi suurin kunta. Espoo on tunnettu myös Nokian, energiayhtiö Fortumin, Angry Birdsin kehittäneen peliyhtiö Rovion sekä useiden muiden korkean teknologian yritysten kotikaupunkina, Nuuksion kansallispuistosta sekä Otaniemen kampusalueesta, jossa sijaitsee Aalto-yliopiston kuusi korkeakoulua. Espoossa sijaitsee myös Pohjoismaiden suurin kaatopaikka, Ämmässuon jätteenkäsittelykeskus, johon varastoidaan pääkaupunkiseudun yli 1,1 miljoonan asukkaan ja teollisuuden jätteet.

Espoon maapinta-alasta oli vuoden 2004 lopussa kaavoitettuna hieman vajaa kolmannes. Espoossa on kaupungiksi varsin paljon metsää. Kaavoitetulla alueella metsää on noin 2 000 ha, ja lisäksi on kaavoittamattomat metsäalueet. Espoon pohjoisosissa on useita järviä, joista suurimmat ovat Bodominjärvi, Nuuksion Pitkäjärvi, Pitkäjärvi, Loojärvi, Velskolan Pitkäjärvi, Saarijärvi, Matalajärvi, Siikajärvi ja Lippajärvi. Kaikkiaan Espoossa on 71 järveä.

Espoon alueella on ollut asutusta vähintään 8000 vuotta. Esihistoriallisen ajan asuinpaikkoja tunnetaan kivikaudelta sekä varhaismetallikaudelta. Vanhin Espoota koskeva historiallinen maininta on vuodelta 1431. Espoo itsenäistyi Kirkkonummesta omaksi seurakunnakseen 1400-luvulla. Espoon ensimmäinen kuntakokous pidettiin vuonna 1868 ja ensimmäinen edustuksellinen kunnanvaltuuston kokous vuonna 1910. Espoosta tuli kauppala vuonna 1963 ja kaupunki 1972.

Espoo-päivää vietetään 27. elokuuta.

Historiaa

Espoon alueella on ollut asutusta ainakin 8000 vuotta. Kivikauden asuinpaikkoja tunnetaan muun muassa Nuuksiosta ja Peringistä. Varhaismetallikauden asuinpaikkalöytöjä on puolestaan tehty Mikkelästä ja esiroomalaiselle rautakaudelle ajoitetusta Morbystä, joista jälkimmäinen on karjatalouden tutkimuksen kannalta merkittävä kohde. Espoosta löytyneet rautakautiset esineet ovat pääosin peräisin savolais-karjalaisista muinaispuvuista, ja alueen naisilla on ollut samanlaisia koruja kuin Mikkelin seudulla. Paikannimistöön on jäänyt jälkiä seudun varhaisesta asutuksesta. Esimerkiksi Soukan alkuperäinen nimi on ollut Soukko. Suurin osa Espoon alkuperäisistä kylistä ovat olleet paikannimien valossa hämäläisten perustamia. Viimeistään 1100-luvulla hämäläistaloja oli Kaukjärven eli nykyisen Pitkäjärven rannalla Kauklahdessa, Karvasmäellä, Bembölessä, Haapalahdessa ja Finnevikissä.

Ruotsalaisten Uudenmaan kolonisaation seurauksena myös Espooseen siirtyi 1200-luvulta lähtien väestöä Ruotsista. Ensimmäiset ruotsalaiset tulivat alueelle todennäköisesti nykyisen Kirkkonummen kautta ensiksi Esbobyn tienoille, josta he jatkoivat koilliseen Kauklahteen, Bemböleen ja Vanhakartanoon. Myöhemmässä vaiheessa siirtolaisia saattoivat tulla Espooseen myös suoraan Ruotsista, todennäköisesti Sveanmaalta. Espoon ruotsinkielinen nimistö on tältä ajalta. Siirtolaisten toimesta hämäläisten suomenkieliset nimet ruotsalaistettiin. Esimerkiksi Kaukalahti muuttui Köklaxiksi ja Karvasmäki Kasvasbackaksi. Nykyiset suomenkieliset nimet saattoivat tässä prosessissa myös muuttua alkuperäisistä. Esimerkiksi paikannimi Välli muuttui siirtolaisten toimesta ruotsinkieliseen muotoon Vällskog, josta paikan nykyinen suomenkielinen nimi Velskola juontaa juurensa.

Espoon nimi viitannee joennimeen Espoonjoki (ruots. Esboån, alkujaan Espå / Espåå), jonka puolestaan arvellaan saaneen nimensä jokea reunustaneista haavoista (ruotsin kielen haavikkoa tarkoittava sana on äspe). Nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1431. Alun perin nykyinen Gumbölenjoki oli nimetty Espoonjoeksi joen varrella sijainneen kylän mukaan. Kun sitten Södrikin kylän liepeille rakennettiin kirkko, Espoonjoeksi nimettiin Kirkkojärvestä Kauklahteen virtaava joki.

Espoon vaakunassa esiintyvä kruunu viittaa Espoon kuninkaankartanoon ja hevosenkenkä kyyditysvelvollisuuteen, joka kuninkaantien varrella sijainneella pitäjällä oli. Monin paikoin Espoon teistä on jäljellä Kuninkaantien keskiaikaista linjausta. Tämä Suomen keskeisin historiallinen maantie, Turun ja Viipurin välinen Suuri Rantatie syntyi 1340- tai 1350-vuosikymmenellä.

Espoosta tuli oma seurakuntansa 1400-luvulla. Se oli aiemmin ollut Kirkkonummen seurakunnan alainen kappeliseurakunta. Kirkosta erillinen kunnallishallinto perustettiin 1868. Espoon tuomiokirkko sijaitsee Espoonjoen varrella, ja sen vanhimmat osat ovat 1480-luvulta. Se on yksi pääkaupunkiseudun vanhimmista säilyneistä rakennuksista, joskin Helsingin pitäjän kirkko on hieman vanhempi. Espoon keskus on kasvanut kirkon ja lähellä sitä sijaitsevan rautatieaseman ympärille.

Vuonna 1920 Espoo oli alle 9 000 asukkaan maalaiskunta, ja 70 prosenttia asukkaista oli ruotsinkielisiä. 75 prosenttia koko väestöstä elätti itsensä maataloustyöllä. Kauniainen erotettiin Espoon kunnasta vuonna 1920, mutta Espoon ja Kauniaisten välinen raja vahvistettiin vasta 1940-luvun lopulla. Espoo alkoi kasvaa voimakkaasti 1940- ja 1950-luvuilla, ja se kehittyi maatalousvaltaisesta maalaiskunnasta nopeasti kauppa-, palvelu- ja teollisuuskaupungiksi. Espoon sijainti Helsingin vieressä houkutteli pääkaupungissa työskenteleviä muuttamaan kasvavaan naapurikaupunkiin. Jo ennen toista maailmansotaa oli rantaradan asemien läheisyydessä useita esikaupunkialueita kuten Leppävaara ja Kilo sekä teollisuustaajamaksi muodostunut Kauklahti. Sen jälkeen kun uusi Jorvaksentie (nykyisen Länsiväylän edeltäjä) valmistui, alettiin myös sen läheisyyteen rakentaa pientaloja, varsinkin Westendiin. Sodan jälkeen Espooseen rakennettiin myös runsaasti rintamamiestaloja. Suuri väestönkasvu alkoi kuitenkin varsinaisesti vasta 1950-luvun alussa, kun Asuntosäätiö alkoi rakentaa Tapiolaa ja samaan aikaan viereiseen Otaniemeen alettiin rakentaa Teknillisen korkeakoulun uutta kampusaluetta.

Espoon ja Kirkkonummen rajalla oleva Espoonlahti oli vuosina 1944-1956 myös Neuvostoliiton hallussa olleen Porkkalan sotilastukikohdan rajana. Suuri osa Kirkkonummea, mutta myös kaistale Espoon vesialuetta ja muutamat siellä olevat saaret kuuluivat tukikohdan alueeseen. Espoossa lähellä Porkkalan alueen rajaa sijaitsevasta Kauklahden rautatieasemasta tuli Suomen ja Neuvostoliiton tiukasti vartioitu raja-asema. Maayhteys Porkkalan alueelle kulki Kivenlahden sillan kautta. Sotilastukikohdan aikana osa Espoon länsirannikosta oli evakuoitu asukkaistaan ja rajakylien talojen ikkunat Neuvostoliiton puolella oli peitettävä iltaisin. Porkkalan vuokra-alueen läpi kulkevien junien ikkunat peitettiin luukuilla ulkopuolelta läpiajon ajaksi.

1960-luvun alussa suunniteltiin Espoon jakamista kolmeen kuntaan. Sen tuolloin jo varsin tiheään asutuista itäosista aiottiin muodostaa Tapiolan ja Leppävaaran kauppalat, kun taas kunnan silloin vielä jokseenkin maaseutumaiset länsi- ja pohjoisosat olisivat jääneet edelleen Espoo-nimiseksi maalaiskunnaksi. Jakoa ei kuitenkaan toteutettu, vaan Espoo kokonaisuudessaan muutettiin kauppalaksi vuonna 1963 ja kaupungiksi vuonna 1972. Kaupungin uusi hallinnollinen keskus, Espoon keskus rakennettiin 1970-luvulla Espoon rautatieaseman ja Espoon vanhan harmaakivikirkon ympärille. Vuosina 1950-2000 Espoon väkiluku kasvoi 22 000:sta 210 000:een. Samalla Espoo muuttui enemmistöltään ruotsinkielisestä kunnasta enemmistöltään suomenkieliseksi.

Liikenne

Espoon halki kulkee kaksi Helsingistä länteen johtavaa moottoritietä: Länsiväylä, joka on osa Helsingin ja Karjaan välistä kantatietä 51, sekä Turkuun johtava valtatie 1 (Turunväylä). Näitä sekä muita Helsingistä eri suuntiin johtavia pääteitä yhdistävät toisiinsa Kehä I ja Kehä III, jotka myös ovat osittain Espoon alueella, samoin kuin Länsiväylältä Turuntielle johtava Kehä II kokonaisuudessaan. Espoon pohjoisosan halki kulkee seututie 120, joka on osa valtatie 2:n vanhaa reittiä.

Espoo on osa HSL:n seutuliikennealuetta. Rantaradalla liikennöivien lähiliikennejunien lisäksi joukkoliikennettä hoitavat useat bussilinjat. Espoon eteläosista monet linjat kulkevat Länsiväylää pitkin Helsinkiin Kampin keskukseen, keski- ja pohjoisosista taas Töölön kautta Elielinaukiolle.

Helsingin metrolla on kuusi asemaa Espoossa: Keilaniemen, Aalto-yliopiston, Tapiolan, Urheilupuiston, Niittykummun ja Matinkylän metroasemat. Radan jatko Kivenlahteen valmistuu aikaisintaan 2020.

Tietoliikenteen osalta Espoossa on ollut kuusitoista yleisradiolähetystaajuutta, jotka on listattu alla olevaan avattavaan taulukkoon.



Visit Finland | 2018 | Tervetuloa Suomeen > Welcome to Finland
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita